lauantai 19. joulukuuta 2009

Martta Wendelinin korttisuurennukset

Teimme 3-6 luokkien kanssa pareittain ruutusuurennuksia Martta Wendelinin joulukorteista.
Tässä kaikki kilpailutyöt. Oppilaat äänestivät perjantaina omaa suosikkiaan. Voittajat julkaistaan maanantaina. Myös blogia seuraavat voivat äänestää omaa suosikkiaan viikkokysymyksessä.t. Katariina

maanantai 7. joulukuuta 2009

Itsenäinen Suomi 92 v (3-4 lk.)

Tiernapojat 3-4 lk.

Tiernapojat eli tähtipojat on vuosisatoja vanha suomalainen jouluperinne, laulunäytelmä, jota nuoret pojat alun perin kiersivät taloissa esittämässä. Kuvaelma perustuu pääasiassa Matteuksen evankeliumiin ja kertoo itämaan tietäjien matkasta Jeesus-lapsen luo ja kuningas Herodeksesta, joka vihoissaan surmaa kaikki pienet poikalapset toivoen siten saavansa hengiltä myös vastasyntyneen Jeesuksen, juutalaisten kuninkaan. Nykyään tiernapoikia tapaa lähinnä erilaisissa joulu- ja pikkujoulujuhlissa.

Näytelmässä on yleensä neljä henkilöä: kuningas Herodes, Murjaanien kuningas, Herodeksen palvelija Knihti ja Mänkki eli tähdenpyörittäjä. Näytelmän kieli on säilynyt vanhahtavana Oulun murteena. Kullakin henkilöllä on vuorollaan omat laulusoolonsa. Väliin lauletaan yhdessä, väliin on myös puhetta. Näytelmän lopussa tiernapojat toivottavat hyvää joulua sekä pyytävät palkkiota esityksestään.

Näyttelijöiden rooliasut vaihtelevat, mutta tyypillisiä piirteitä ovat seuraavat:

  • Kuningas Herodes on pukeutunut viittaan ja kruunuun.
  • Murjaanien kuningas on pukeutunut kuten Herodes ja värjännyt kasvonsa mustaksi.
  • Knihdin asu on yksinkertaisempi, ja hänellä on yleensä suoran lieriön muotoinen hattu.
  • Mänkillä on viitta, pyörivä tähti kepin päässä ja joskus kartionmuotoinen hattu.

Kaikilla muilla paitsi Mänkillä on lisäksi miekka. (lähde; Wikipedia)



tiistai 1. joulukuuta 2009

Joulukalenterit 1-2 lk.



Harjoittelimme saksien käyttöä oikein urakalla. Koulussa oli vain kuusi 1-2 luokkalaista. t. Katariina